
Juhlakutsu

Kokous järjestettiin Pirkkalassa 12.2.2025 ja siihen osallistuivat lähes kaikki hallituksen jäsenet. Keskusteltiin ja päätettiin tulevan kesän sukujuhlasta, esiintyjistä ja ohjelmasta sekä lehden juhlanumerosta, joka onkin saatu hyvissä ajoin kokoon. Historiikki on kattava selvitys toiminnasta ja lisäksi lehdessä on mielenkiintoisia artikkeleita. Seuramme jäsenet saavat sen luettavaksi hyvissä ajoin ennen juhlaa. Galleriaan on lisätty kuva kokouksesta. Hyvää kevään jatkoa.
Sukuseuramme täyttää 50 vuotta. Vietämme juhlaa Hotelli Rosendahlin Talvipuutarha-juhlasalissa lauantaina 26.7.2025 klo 12 alkaen.
Juhla alkaa ruokailulla noutopöydästä ja jatkuu puheilla ja viihdyttävällä ohjelmalla sekä sukukokouksella. Tarkemmat tiedot ilmoitetaan vuoden 2025 keväällä ilmestyvässä sukulehdessämme sekä tällä sivulla.
Tervetuloa juhlimaan kanssamme!
Sukumme matriarkka, sukuseuran pitkäaikainen puheenjohtaja ja yksi perustajajäsenistä kuoli Tampereella 8.5.2024 99-vuotiaana. Hän oli aktiivinen myös muissa järjestöissä, harrastuksissa ja toimi omassa perheyrityksessä Tampereella. Sukututkimus ja sukuseurassa toimiminen jatkui eläkeiässä.
Osallistumme Tampereen Sukututkimusseuran järjestämään sukututkimuspäivään Tampereella. Paikka Sampola lauantaina 27.1.2024. Myynnissä sukukirjoja, -lehtiä ja sukutaulu
Sukulehden nro 48 ilmestyminen tänä kesänä herätti kiinnostusta vanhoissa ja uusissa sukuun kuuluvissa henkilöissä. Tuntuu mukavalta saada artikkeleista palautetta. Hallitus esitti myös lehdessä toiveen jäsenille ja muille koskien tulevaa v. 2025 juhlavuotta. Suunnitelmissa on erillinen julkaisu, missä käymme läpi seuran 50-vuotista taivalta. Sukuun kuuluvat toisivat julkaisuun mielenkiintoisen lisän kokemuksillaan ja kertomuksillaan omasta suvusta sukuseuraan liittyen. Ensi vuosi siis muistelusten äärellä.
Mukavaa syksyn jatkoa
Tampere Sampola lauantai 28.1.2023 klo 10-16. Seuramme osallistuu tapahtumaan. Tarkemmin päivän ohjelmasta seuraavasta linkistä: Tampereen seudun sukututkimusseura (tamsuku.fi)
Saimme kunnon talven koko maahan lumisine maisemineen. Sukuseuran hallitus kokoontui marraskuun loppupuolella. Keskustelimme tulevan vuoden ja 3-vuotiskauden suunnitelmista ja kävimme läpi sukujuhlan antia. Sukukokouksessa hallitukseen valittiin yksi uusi jäsen kahdeksan entisen jatkaessa. Lisäämme sukujuhlan kuvia mahdollisimman pian.
HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2023
Kesällä on sukukokouksen aika.
Alla on juhlaohjelma ja menu.
ALA-HÄRKÖSEN SUKUSEURAN SUKUJUHLA
LAUANTAINA 6.8.2022 KLO 12 ALKAEN
LEMPÄÄLÄN KOTOKAMPUS
(EHTOOKOTO)
Katepalintie 9, 37500 Lempäälä
JUHLA ALKAA KLO 12 RUOKAILULLA
Emännän kesäisen runsas noutopöytä
JUHLA JATKUU OHJELMALLA
Tervehdyssanat
Tampereen yhteiskoulun ilmaisutaidon lukion
oppilaita, suvun jäseniä, esittävät musiikkipitoista ohjelmaa
Sukukokous
Kakkukahvit
Juhlapuhe sukututkija Tapio Mäenpää
DNA-testit ja niiden käyttö sukututkimuksessa
Arpajaiset
Päätämme juhlan yhteislaululla
Ilmoittautumiset 17.7.2022 mennessä;
Päivi Pitkänen 050 348 1821 paivip10@gmail.com
tai Maire Vaittinen 050 552 3747 maire.vaittinen@elisanet.fi
Osallistumismaksu 30 €, lapset 4-10 v. 15 € ja alle 4 v. ilmaiseksi.
Maksu käteisellä juhlapaikalla ilmoittautumisen yhteydessä klo 11 alkaen.
Juhlapaikalla on myynnissä sukuseuran tuotteita.
LÄMPIMÄSTI TERVETULOA!
Smetanasilli
Lämpimät savulohifileet remouladekastikkeella
***
Kesäinen tuoresalaatti
Tomaatti-mozzarellasalaatti
***
Ylikypsää häränrintaa yrttikastikkeella
Lihapullat
Keitetyt perunat
Kasvisgratiini
***
Leivät, levitteet
Ruokajuomat
***
Kahvi, tee, mehu
Marjatäytekakku
Pikkuleivät
***
Lempäälän Kotokampus, Katepalintie 9
Aja Tampere-Helsinki moottoritien liittymästä nro 35 länteen → Lempäälä → oikealle Katepalintie. Herralanvuolteen ja rautatien ylitysten jälkeen 1. parkkipaikka on heti vasemmalla tien vieressä. Muutamia autopaikkoja on myös Katepalintiestä oikealla sekä seuraavan ”Pappilankujan” alussa. Isompi parkkialue löytyy Rovastintietä ajettaessa vanhan keltaisen pappilan ohitse Kotokampusalueen pohjoispuolelta.
Juhlatilan nurkalla ei ole autopaikkoja, vain huoltoajo luvallista.
X = juhlatila
Pitkä luminen talvi alkaa olla takana ja lämpöasteita lupaillaan. Koronarajoituksetkin on purettu. Kevättä odotellaan, mutta samalla ajatukset ovat raskaassa Euroopan tilanteessa.
Sukuseuran hallitus on talven ajan tehnyt suunnitelmia tulevaa kesän sukujuhlaa varten. Sukujuhlan pitopaikkaa joudumme kuitenkin muuttamaan alkuperäisestä varauksesta. Siitä enemmän huhtikuun kokouksen jälkeen. Sukulehden sisältökin alkaa olla pitkälle valmis.
Aurinkoisia kevätpäiviä kaikille